Ylämaan Korukivi

Spektroliitti

Spektroliitti on Suomesta Ylämaan alueelta löytyvää labradoriittia. Se on Etelä-Karjalan maakuntakivi ja kansainvälisesti tunnettu korukivi.

Ylämaan labradoriitissa värit ovat poikkeuksellisen voimakkaat verrattuna muualta löydettyihin labradoriitteihin. Spektroliitti-nimitys kuvaakin hyvin kiven ulkonäköä, sillä sen värit vaihtelevat kaikissa spektrin väreissä. Ylämaan spektroliittia on kutsuttu "Maailman kauneimmaksi labradoriitiksi". Spektroliitti on kiven kaupallinen nimi, mineralogisesti se on labradorimaasälpää.

Labradoriittia löydettiin ensimmäisen kerran Labradorin niemimaalta Kanadasta 1770 -luvulla, Ylämaalla spektroliitin louhinta alkoi 1950 -luvulla.

Ylämaan spektroliittilouhokset ovat Suomessa toimivista korukivikaivoksista kansainvälisesti tunnetuimmat. Spektroliittikiteitä sisältävää kalliota on Ylämaan alueella laajalti, mutta jalokiveksi kelpaavia kiteitä vähän; kiteiden laatu, väri, koko ja hiontakelpoisuus vaihtelee. Spektroliittikiteet ovat senttimetrin, parhaillaan jopa useiden kymmenien senttimetrien mittaisia.

Mineraalien kovuutta mitataan Mohsin asteikolla 1-10. Spektroliitin (labradoriitin) kovuus tällä asteikolla on 6.0-6.5. Tämä tarkoittaa sitä, että se on mm. kvartsia (6,5-7.0) pehmeämpää. Perinteiset jalokivet ovat kovimpia tunnettuja luonnon materiaaleja: timantti 10, rubiini ja safiiri 9. Käytännössä kovuus vaikuttaa paitsi kiven käsittelyyn myös kiven ja siitä valmistetun korun naarmuuntumiseen käytössä, mikä on etenkin sormuskivissä huomioitava ominaisuus.

Spektroliitin sahaus

Spektroliitti täyttää jalokivelle asetetut vaatimukset: se on kaunista, kestävää ja harvinaista. Yleensä puhutaan kuitenkin korukivestä, sillä jalokiven ja korukiven raja määrittyy kiven kaupallisen arvon perusteella. Koruteollisuuden lisäksi spektroliittia louhitaan mm. pienesinekäyttöön sekä rakennuskiveksi. Kaikkiaan spektroliitista on valmistettu yli 60 erilaista myynnissä ollutta tuotetta, mikä on enemmän kuin millään muulla kotimaisella korukivellä.

Kastemalja, jossa spektroliittijalusta

Spektroliitin rakenne ja värien synty

Spektroliitin erikoista rakennetta verrataan usein korttipakkaan, sillä spektroliittikide muodostuu ohuista levymäisistä kerroksista ja jokainen näistä kidelevyjen suuntaa vasten vinottain kulkevista suotaumakerroksista.

Spektroliitti on kahden maasälvän; anortiitin eli kalsiummaasälvän ja albiitin eli natriummaasälvän kemiallinen seos. Mineraalin jäähtyessä kalsiumrikkaampi maasälpä erosi natriumrikkaasta maasälvästä, muodostaen levymäisiä kerroksia. Kerrostumisen voi havaita paljainkin silmin raitaisuutena lohkopinnalla, mutta millimetrin kymmenestuhannesosan paksuiset suotaumakerrokset voi nähdä vain elektronimikroskoopilla.

Spektroliitin värit syntyvät valon heijastuessa suotaumakerroksista. Suotaumakerrosten paksuus vaikuttaa väriin: mitä useammasta ja paksummasta kerroksesta valo heijastuu, sitä intensiivisempi väri-ilmiö. Ohuemmat kerrokset aiheuttavat lyhytaaltoisen valon interferenssin - sinisen värin. Kerrosten paksuuden kasvaessa väri muuttuu sinisestä vihreäksi, keltaiseksi, oranssiksi, punaiseksi ja violetiksi. Kiven rakenteesta johtuen värit tulevat parhaiten esiin taso- tai pyörtöhiotuissa kivissä.

Värien esiintyminen spektroliitissa säännöllisinä vyöhykkeinä tai epämääräisinä alueina kuvastaa siis kiven koostumusvaihteluita. Kiteiden keskellä kivi on yleensä kalsiumrikkaampaa ja suotaumakerrokset paksumpia kuin reunoilla, minkä vuoksi kiteen keskellä voidaan nähdä kellertäviä ja punaisia värisävyjä, reunoilla siniset ja vihreät sävyt ovat tavallisempia.

Suotaumakerrosten paksuuden lisäksi spektroliitin väri-ilmiön syntymiseen vaikuttaa myös valon tulokulma. Siksi kiven väri muuttuu sitä liikuteltaessa ja korun väri näkyy eri tavalla kantajansa liikkuessa. Koruissa käytetyissä spektroliittikivissä siniset ja vihreät sävyt ovat tavallisimpia ja suosituimpia, punertavat sävyt harvinaisempia. Värien vaihtelu ja moninaisuus tekee jokaisesta spektroliittikorusta ainutlaatuisen.

Spektroliitin tarina

Geologisen tutkimuskeskuksen professori Aarne Laitakari oli 1930-luvulla hyvin kiinnostunut korukivistä. Vanhan mineralogisen kirjallisuuden sekä aiemmin Pietarin lähistöltä löydettyjen irtolohkareiden innoittamana hän ryhtyi etsimään kyseisten kivien emäkalliota jääkautisen mannerjäätikön kulkusuunnan vastaisesti. Tietäen, että jostain on löydyttävä kallio mistä irtolohkareet ovat irronneet. Etsinnöissä olivat mukana myös Laitakarin pojat Mikko, Jouko ja Pekka. Vuosia jatkuneet etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Välirauhan aikana kevättalvella 1941 professori Laitakarin poika Pekka Laitakari työskenteli Salpalinjan rakennustyömaalla Ylämaalla ja näki yllättäen tankkiesteeksi louhitussa kivessä sateenkaaren väreissä välkehtivää maasälpää. Samaa kiveä löytyi kalliosta Ylijärven Tevalaisista, josta kyseinen lohkare oli louhittu. Hän irrotti lohkareesta kivinäytteen ja lähetti sen isälleen. Lähetekirjeeseen hän kirjoitti: "Eikö tämä ole juuri sitä mitä olemme etsineet".

Oikealla: Spektroliitti raakakivenä. Tiettävästi ensimmäinen geologien tietoon tullut spektroliittinäyte.

Alla: Spektroliittikiviä osana Salpalinjaa.

Spektroliitin emäkallio oli löytynyt. Löytö sai aikaan vilskettä maalaispitäjän metsissä, kun tutkijoita ja geologeja riensi etsimään esiintymiä. Maahan oli koko ajan ollut kätkettynä aarre, jonka arvo selvisi paikallisille maanomistajille vähitellen. Sodan vuoksi kaupallisen louhinnan ja hionnan alku kuitenkin siirtyi useilla vuosilla.

Ensimmäisinä spektroliitin hionnan Suomessa aloittivat Mikkolan veljekset Walter ja Paavo (Mikkolan Kivi Oy 1945). Walter Mikkola pyysi lehtori Arvo Suomiselta nimiehdotuksia sateenkaaren väreissä välkehtivälle, Suomesta löytyneelle ja kansainvälisesti aiemmin labradoriittina tunnetulle kivelle. Yksi ehdotetuista nimistä oli spektroliitti. Sekä Mikkola että professori Laitakari mieltyivät tähän nimeen ja se otettiin käyttöön 1954. Kansainväliselle myynnille spektroliitti ja sen käännös spectrolite osoittautuivat hyväksi valinnaksi.

Työ tekijäänsä kiittää.

Suomalaisen spektroliittikorun valmistusta vuodelta 1957.

(Suomalaisen Työn Liitto)